Osallistu

Voit osallistua yhdistyksemme toimintaan monella tapaa. Voit esimerkiksi

Havulaakson lastenkodin lapset saivat uudet villasukat tammikuussa 2016.
Havulaakson lastenkodin lapset saivat uudet villasukat tammikuussa 2016.

– liittyä yhdistyksen jäseneksi, jäsenmaksu on 20 euroa/vuosi
– järjestää kirpputorin tai muun tapahtuman Havulaakson lapset ry:n hyväksi
– neuloa lapselle pipon, lapaset tai villasukat
– rukoilla lasten ja työn puolesta
– lähteä vapaaehtoiseksi tai tiimimatkalle Swazimaahan
– järjestää opetusta EduGate-hankkeessa tai opettajien jatkokoulutuksessa.

Ota meihin yhteyttä!
info@havulaaksonlapset.fi

Ryhdy lahjoittajaksi

Säännölliset lahjoittajat ja tukijat ovat korvaamattomia yhdistyksemme toiminnalle. Oletko tullut ajatelleeksi, että suomalaisen lounaan (8 euroa) hinnalla maksaisit viikon aamupalat 16 esikoululaiselle? Tai 100 euron summalla maksaisit yhden pätevän esikouluopettajan tai kouluavustajan palkan esikoulussamme? Tai muutamalla kympillä lapsi voisi osallistua lastenleirille? Lahjoittajana olet tukemassa pätevien esiopettajien kouluttamista, uusien esikoulujen perustamista ja sitä kautta kylän lasten pääsyä maksuttomaan esiopetukseen.

Mikäli haluat tukea toimintaamme Swazimaassa, voit lahjoittaa haluamasi summan tilillemme: Nordea FI44 14283000216750 / Havulaakson lapset ry. Valitse alla olevista viitteistä, mihin haluat lahjasi kohdistaa:
– 1009
– 1038 leirimaksut
– 1177 joululahja lapsiperheelle

Viitettä tulisi käyttää aina. Viite 1009 on yleinen viite, johon kohdistuvat lahjoitukset käytetään avustustoiminnan yleisiin kuluihin, EduGate-hankkeen omarahoitusosuuteen, muihin ajankohtaisiin hankkeisiin sekä yhdistystoiminnan kuluihin. Koska yhdistyksemme toimii vapaaehtoisvoimin, voimme käyttää suuren osan meille lahjoitetuista varoista toimintaan Swazimaassa. Yhdistystoiminnan kulut sisältäen hallinnon kulut sekä pankki- ja internetmaksut muodostivat esimerkiksi vuonna 2015 ainoastaan noin 3,7 % yhdistyksen kuluista. Loput 96,3 % käytettiin toimintaan Swazimaassa.

Rahankeräyksen lupanumeromme on POL-2016-905. Rahankeräysluvan saaja on Havulaakson lapset ry, ja sen on myöntänyt 16.5.2016 Poliisihallitus. Keräyksen toimeenpanoaika on 16.5.2016-31.3.2018 ja se on voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuunottamatta. Keräysaikana kerättävät varat on tarkoitus käyttää keräysaikana ja välittömästi sen päättymisen jälkeen rahankeräysluvan mukaisen toimintaan, eli swazimaalaisten lasten elinolosuhteiden ja koulunkäyntivalmiuksien parantamiseen tukemalla esikoulujen opetusta, ruokahuoltoa, ylläpito- ja rakentamiskustannuksia sekä kouluttamalla esikouluopettajia ja henkilökuntaa. Lisäksi varoja voidaan käyttää luvan mukaisesti lasten leireihin, joululahjoihin ja koulunkäyntikuluihin.

Vapaaehtoistoiminta

Havulaakson lapset ry toimii yhtenä vapaaehtoistyön kanavana suomalaisille. Kauttamme voi lähteä Swazimaahan rakennustöihin, leiriohjaajaksi, opettajaksi esikouluun tai vaikka pitämään opettajille lyhyen kurssin. Toimimme taustajärjestönä, autamme valmisteluissa ja yhteydenpidossa Swazimaan ja Suomen välillä. Vapaaehtoistyö on mahdollisuus suomalaisille jakaa omaa aikaansa ja osaamistaan Swazimaan lapsille ja kyläyhteisöille.

Mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, ota meihin yhteyttä. Kerro itsestäsi, ajankohdasta, jolloin olisit käytettävissä ja työtehtävistä, joissa voisit olla olla avuksi. Katsotaan yhdessä, löydämmekö sopivan työn ja ajankohdan sinulle. Vapaaehtoistyö voi olla kokemus, joka jättää jäljen sydämeesi ja jonka tulet muistamaan aina!